Anu-Maarit Vuohelainen

Psykoterapeutti

Olen työskennellyt psykoterapeuttina/perheterapeuttina noin kymmenen vuoden ajan. Olen Valviran hyväksymä psykoterapeutti. Pääosin nykyinen työskentelyni pohjautuu ns. traumanäkökulmaan.

Asiakkaikseni voivat hakeutua joko yksilöt, perheet tai pariskunnat. Hakeutumisen syy voi olla erilaiset kuormitustilanteet työssä, suhteissa ja elämässä yleensä.

Psykoterapeuttina haluan käyttää kaiken aiemmin omaksumani tiedon ja kokemukset elämästä ja mielestä ihmisten avuksi. Asiakkaan voimaantuminen on vierellä kulkijallekin aina yhtä palkitsevaa, mielekästä ja merkityksellistä.

Erityisosaaminen: EMDR- terapia

Contact us

Booking instructions

Psykoterapeutti (yksilö- ja parikäynnit,, kriisikäynnit), EMDR terapia
Huomioithan että vastaanotot on pääsääntöisesti Hammasmehiläisen tiloissa 2 krs. Käynti Kirkkokadun puolelta.

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Specialities and special qualifications

  • Psychotherapy
  • Special competence in psychotherapy

Areas of interest

  • Short-term psychotherapy
  • Psychotherapy
  • Mental health
  • Mental disorders / psychological coping
  • EMDR therapy

Degree and title

  • Psychotherapist
  • Family therapist

Language proficiency

  • Finnish, äidinkieli

Contact us

You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.