Vastaavaa lääkäri Iitin sote-keskukseen Harjun terveyteen

Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.

Olisiko aika ottaa askel eteenpäin urallasi? Etsimme vastaavaa lääkäriä Mehiläisen ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisyritykseen Harjun terveys Oy:hyn, Iitin sote-keskukseen. Vastaavan lääkärin tehtävänä on kliinisen työn lisäksi vastata toiminnan kehittämisestä sekä henkilökunnan koulutuksesta yhdessä Harjun terveys Oy:n johtavan lääkärin kanssa.
Harjun terveydellä on myös koulutusoikeudet yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen terveyskeskuskoulutukseen, erikoislääkärikoulutukseen kuuluvaan kaikkien alojen yhteiseen yhdeksän kuukauden terveyskeskuskoulutusjaksoon sekä YEK:n sisältyvään muuhun työkokemukseen, jonka kesto enintään kuusi kuukautta.

Hakijoilta odotamme tehtävän edellyttämää kliinistä työkokemusta. Erikoistuminen soveltuvalle erikoisalalle, erityisesti yleislääketiede katsotaan eduksi. Myös erikoistumisen loppuvaiheessa oleminen ja ohjaajakoulutuksen suorittaminen katsotaan eduksi. Arvostamme hyviä esimiestaitoja sekä aikaisempaa kokemusta vastuutehtävistä.

Tarjoamme monipuolisen ja vastuullisen työnkuvan, idearikkaan ja aktiivisen työyhteisön, kilpailukykyisen palkan sekä monipuoliset työsuhde-edut. Työsuhde tehtävään on toistaiseksi voimassa oleva ja työnaloitusajankohta sovittavissa.

Katso video, jossa lääkärimme kertovat miksi tulla töihin Päijät-Hämeeseen:
https://mehilainen.emmi.fi/l/sVsPDFLm_rkS

Tervetuloa töihin Päijät-Hämeeseen, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää! Lisätietoja antavat resurssipäälliköt Emmi-Lotta Kohonen, emmi-lotta.kohonen@mehilainen.fi, +358 40 832 5988 ja Pauliina Käkönen, pauliina.kakonen@mehilainen.fi, +358 50 568 6940.

Kun joukko lääkäreitä vuonna 1909 perusti Mehiläisen, heidän tavoitteenaan oli luoda parempaa terveyttä ja hyvinvointia Suomeen. Me mehiläiset jatkamme samaa työtä tänäänkin. Jos tunnet samoin, tule meille töihin. Meillä on elämä tehtävänä.

Yksikön tiedot

Lahden sote-keskuksen kiirevastaanotto on avoinna ma-pe klo 8-20 ja lauantaisin klo 10-16. Kiirevastaanotto on hoitajavetoinen ja ensihoito vie vakavasti sairaat potilaat suoraan keskussairaalan päivystykseen. Kiirevastaanoton lääkärinä toimit hoitajien konsulttina, mutta tarvittaessa hoidat potilasta jos tilanne vaatii tarkempaa tutkimista tai statuksen tekoa. Kiirevastaanotolla on käytössä vierianalytiikka ja kuvantaminen on auki klo 8-16. Kiirevastaanotolla työskentelee samanaikaisesti kahdesta kolmeen lääkäriä.

Harjukatu 48
15100
Lahti

Lisätietoja

Kohonen, Emmi-Lotta

Hae tätä paikkaa