Vastaava kemisti / Keskuslaboratorion kehityspäällikkö
Vastaava kemisti / Keskuslaboratorion kehityspäällikkö
Meitä mehiläisiä on jo yli 20 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia – meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme kehityspäällikköä vastaamaan Mehiläisen Yksityisten Terveyspalveluiden keskuslaboratorioanalytiikasta, sen tuloksellisuudesta sekä sen valtakunnallisesta kehittämisestä. Työtehtävät muodostuvat laaja-alaisesti muun muassa analyysivalikoimien, laite- ja tietoteknisten ratkaisujen sekä hankintojen kehittämisestä sekä laatujärjestelmän ylläpitämisestä. Yksi tärkeimmistä tehtävistäsi on toimia tulosvastuullisena esihenkilönä Helsingin Töölössä sijaitsevan keskuslaboratorion noin 10 hengen tiimille ollen itse myös arjen työssä mukana. Asiantuntijana varmistat lisäksi laboratoriohenkilökunnan, palveluja tilaavien terveydenhoitajien sekä lääkäreiden osaamisen kehittämiseen.
Olet hyvä verkostoitumaan ja olet parhaimmillasi työssä, joka vaatii innostusta, pitkäjänteisyyttä ja erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä ymmärrystä niin laboratoriolääketieteestä, liiketoiminnasta kuin ihmisten johtamisesta. Saat asiat tapahtumaan. Huolehdit kemian, immunokemian sekä hematologian analytiikan laadusta ja automaation kehittämisestä, sekä ohjaat keskuslaboratorion vuorovaikutusta konsernin muiden asiantuntijoiden kanssa.
Arvostamme erityisesti sairaalakemistin pätevyyttä sekä käytännön kokemusta laboratoriotoiminnan laadukkaasta ja tehokkaasta johtamisesta ja kehittämisestä. Emme näe esteenä myöskään sitä, että tehtävään valittavalla henkilöllä on bioanalyytikon pohjakoulutus yhdistettynä laaja-alaiseen kokemukseen laboratoriotoiminnan kehittämisestä. Meille työkokemus, näkemyksellisyys tuloksellisesta toiminnan kehittämisestä yhdistettynä positiiviseen ja aikaansaavaan asenteeseen ovat tärkeitä, joten huomioimme haussa myös hakijat, joilla on muu tehtävään sopiva akateeminen koulutus.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan työn, jossa eteenpäin menevä ja luova työote on yksi kriittisistä menestystekijöistä. Liikkuminen eri toimipisteisiin on osa työnkuvaasi, joten toivomme, että osittainen reissutyö sopii sinun elämäntilanteeseesi. Raportoit tehtävässäsi laboratoriosektorin johtajalle ja olet osana laboratoriosektorin asiantuntijatiimiä.
Haastattelut aloitetaan jo haluaikana, joten lähetäthän hakemuksesi pian, kuitenkin viimeistään 11.6.2023 mennessä.
Olisiko jotain, josta haluaisit kuulla vielä lisää? Laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen kertoo mielellään työn sisällöstä ja tehtävästä seuraavina ajankohtina: 23.5–24.5. klo: 9.00–10.00 ja 30.–31.5. klo: 9.00–10.00. p. 050 4904181
Mehiläisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset työskentelevät joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaidemme hyväksi. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!