Ohjaaja


Familar Oy / Mehiläinen
Lastensuojelu
Sopimuksen mukaan / Mahdollisimman pian
Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
Pengerkuja 1, 03400 Vihti

OHJAAJA LASTENSUOJELUYKSIKKÖ VARATIE VIHTI, FAMILAR OY

Varatie Vihti on viihtyisä 14-paikkainen 13-17-vuotiaille haastavasti oirehtiville huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimena sijoitetuille nuorille tarkoitettu erityisyksikkö.

Yksikön asiakasprofiili on haastavasti ja psyykkisesti oirelevien nuorten kasvatuksessa ja kuntoutuksessa sekä vahvassa koulunkäynnin tukemisessa. Uusien, selkeiden ja tilavien toimitilojen myötä Varatie Vihti pystyy tarjoamaan sekä psyykkisesti että fyysisesti entistä turvallisemman toiminta- ja kasvuympäristön nuorille.

Varatien toiminta-ajatus pohjautuu yksinkertaiseen ja selkeästi strukturoituun arkeen ja ennakoitavuuteen. Nuoret ja heidän perheensä pyritään kohtaamaan aidosti. Ihmisten kohtaaminen, vuorovaikutus, dialogisuus ja luottamus ovat painopisteinä jokaisen nuoren ja perheen kohdalla.
Jokaisen nuoren yksilöllisen tilanteen pohjalta suunnitellaan arki, hoito ja kasvatus sekä koulu ja mahdolliset erityiset tarpeet.

Varatie Vihdin toiminnan viitekehys on dialogisuus. Varatien tavoitteena on toimia rakastavana, välittävänä ja kuntouttavana yksikkönä, jonka keskeisenä hoitavana työmenetelmänä on vuorovaikutus, aikuisen ja lapsen dialoginen suhde sekä toivo kannattelevana voimavarana lapsen elämässä. Mikäli koet näiden työskentelytapojen sopivan sinulle, saatat olla etsimämme uusi Varatieläinen!

Haemme nyt sosiaali- tai terveydenhuoltoalan AMK- tai perustutkinnon omaavaa henkilöä ohjaajaksi vakituiseen työsuhteeseen.

Tarjoamme

- kattavat ja monipuoliset täydennyskoulutukset sekä koulutus- ja kehitysmyönteisyyden

- ammatillisen kasvun mahdollisuudet kehittyvän ja vakavaraisen työnantajan palveluksessa

- toimialan nykyaikaisimmat työvälineet ja mahdollisuuden arvioida työn tuloksia ja vaikuttavuutta

- liikuntasetelit, työterveyshuollon ja Mehiläisen digiklinikan palvelut 24/7

- yhteistyöverkostomme kautta kattavasti henkilöstöetuja ja -alennuksia erilaisista tuotteista ja palveluista

- palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaisesti

Ohjaajana meillä toimit osana moniammatillista työryhmää oman koulutusalasi näkökulmasta, luotettavana omaohjaajana ja kasvatusvastuullisena aikuisena yhteistyössä lapsen vanhempien ja muun verkoston kanssa. Mikäli Sinulla on osaamista lastensuojelu- tai mielenterveystyöstä, lisäämme ison plussan nimesi perään. Joukkueessamme viihtyy oma-aloitteinen ja huumorintajuinen tiimipelaaja. Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Familarin visiona on olla suomalaisen lastensuojelun edelläkävijä. Työllistämme 1500 alan ammattilaista, jotka rakentavat parempaa tulevaisuutta joka päivä edistämällä lasten ja perheiden hyvinvointia yhdessä heidän kanssaan. Teemme uraauurtavaa työtä lastensuojelupalveluiden vaikuttavuuden ja asiakaskokemuksen mittaamisessa sekä tuottamiemme palveluiden laadun jatkuvassa arvioinnissa ja kehityksessä. Tuotamme monipuolisia, lasten ja perheiden erilaisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia lastensuojelun avo- ja sijaishuollon palveluita ympäri maata.

Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoomme!


Lisätiedot

Yksikön johtaja Hermanni Ollikainen p. 046 922 8072

Yksikön tiedot

Familar Oy on kaikilla mittareilla johtava yksityinen lastensuojelupalveluiden tarjoaja Suomessa. Tarjoamme lapsille ja heidän perheilleen monipuolisia ja vaikuttavia palveluita aina kevyestä avohuollon perhetyöstä erityistason laitoshoitoon. Palveluksessamme on toistatuhatta alan ammattilaista ja autamme tuhansia ihmisiä verkostomme kautta.