Henkilökohtainen avustaja, Mehiläinen henkilökohtainen apu Hämeenlinna
Pidätkö toisten ihmisten auttamisesta ja etsit itsellesi merkityksellistä työtä?
Haemme Kotipalvelu Mehiläiseen henkilökohtaisia avustajia Hämeenlinnaan
Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme heidän arjessaan sellaisissa tehtävissä, joissa he vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat apua.
Avustajana työtehtäviäsi voivat olla esimerkiksi:
- Avustaminen arjen askareissa kuten kodinhoidossa, ruoanlaitossa, pyykinpesussa ja pukeutumisessa.
- Avustaminen harrastuksissa ja kodin ulkopuolella, esimerkiksi kaupassa käynnissä, asioinnissa ja erilaisissa virkistysmenoissa
Haemme työntekijöitä nyt pääasiassa arkipäiviin ja päiväaikaan oleviin avustusvuoroihin. Voit itse vaikuttaa työvuorojesi määrään, me otamme huomioon toiveesi sekä elämäntilanteesi. Avustajilta toivomme luotettavuutta, oma-aloitteisuutta sekä mahdollisuutta sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti. Arvostamme työkokemusta tai koulutusta sosiaali- ja terveysalalta, mutta tämä ei ole välttämättömyys. Työssä edellytetään riittävää suomen kielen taitoa, jotta kommunikointi asiakkaiden kanssa onnistuu.
Palkkaus: koulutuksesta ja palvelusvuosista riippuen tuntipalkka on 11,43 - 12,57 €. Henkilökohtaisessa avussa on käytössä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokka G12A.
Työntekijänä Kotipalvelu Mehiläisessä käytössäsi on OmaTyö-sovellus, jonka kautta voit vastaanottaa avustusvuoroja sekä kuitata tehdyt työtunnit. Voit tutustua sovellukseen tarkemmin seuraavan linkin takaa: https://www.youtube.com/watch?v=MOt6_b42Hs4
Lähetäthän hakemuksen tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta 30.6.2023 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa: Palveluvastaava Emma Manninen, emma.manninen@mehilainen.fi