Hammaslääkäri Lohjan Hammas Mehiläiseen

Jokainen meistä mehiläisistä on erilainen. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia – meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin

Haemme Lohjan Hammas Mehiläiseen

HAMMASLÄÄKÄRIÄ

Meillä Mehiläisillä on elämä tehtävänä. Mehiläisessä voimme merkittävästi edistää hyvän suun terveyden merkityksen tietoisuutta osana kokonaisvaltaista yleisterveyttä. Isona valtakunnallisena terveyspalvelujen toimijana pystymme panostamaan laadukkaisiin työolosuhteisiin, ja uusimpaan tekniikkaan, kuin myös huipputason tausta-, ja tukipalveluihin - jotta hammaslääkäri voi keskittyä täysipainoisesti omaan työhönsä.

Tällä hetkellä haemme Lohjan yksikköömme maanantai ja torstai-iltoihin sekä perjantain aamuvastaanottoon tekijää. Työajat voimme sopia joustavasti sinun aikataulujesi mukaan. Potilasvirtaa tulee lääkärikeskuksen puolelta, joten sinulla ei välttämättä tarvitse olla omaa potilaskantaa.

Tehtävä sopii sekä kokeneemmalle kollegalle, että uransa alkuvaiheessa olevalle uuden oppimisesta ja kokonaisvaltaisesta potilashoidosta kiinnostuneelle. Me Mehiläisellä arvostamme hyvää ammatillista osaamista, asiakaslähtöisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja, sekä hyvää tiimipelitaitoa.

Hammaslääkärinä Hammas Mehiläisessä - Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=sCy0iPxZfWk

Hammas Mehiläisen Lohjan toimipiste sijaitsee täysin uudistetuissa tiloissa Mehiläisen lääkärikeskuksen yhteydessä Lohjan keskustassa osoitteessa Laurinkatu 34.

Olethan minuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse, niin jatketaan keskustelua ja kerron työtehtävästä lisää!

Resurssipäällikkö Jutta Kärri
jutta.karri@mehilainen.fi
p. 040 359 4190

Mehiläisen yli 20 000 sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaista työskentelee joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaidemme hyväksi. Vuosittain saamme huolehtia yli miljoonasta asiakkaasta yli 500 toimipisteessämme, etelästä pohjoiseen. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!

Lisätietoja

Kärri, Jutta

Hae tätä paikkaa