Työkykypalvelut-osionosto
Mehiläiseltä ainutlaatuinen palvelukokonaisuus: Työelämäpalvelut

Mehiläiseltä ainutlaatuinen palvelukokonaisuus: Työelämäpalvelut

MIELI kuntoon -malli

Merkittävä osa pysyvistä työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveysongelmista. Suurin osa työelämästä mielenterveyssyistä syrjäytyvistä on suhteellisen nuoria, joilla olisi vielä paljon annettavaa työelämässä. Tästä syystä nämä työkyvyttömyyseläkkeet rasittavat taloudellisesti eniten sekä työnantajia että yhteiskuntaa.

Mielenterveysongelmissa korostuvat usein työn organisoimisen, esimiestyön ja työilmapiirin vaikeudet. Tämän vuoksi työkyvyttömyys uhkaa pitkittyä niissäkin tilanteissa, joissa sairaudesta toipumisen kannalta olisi kuntouttavinta palata takaisin töihin, kunhan työpaikalla osattaisiin ottaa kuntoutuja vastaan.

Jotta mielenterveysongelmiin liittyviä tuottavuuden heikkenemistä, sairauslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä saadaan vähenemään, tarvitaan

  • ennaltaehkäisyä organisaatioiden ja yksittäisten työntekijöiden kehittämiseksi
  •  korjaavaa toimintaa, jolla alkavat oireet ja sairaudet saadaan hoidettua
  •  tukea työssä jatkamiseksi niille, joilla sairaus on jäänyt pysyväksi

Työkyvyn tukeminen toimii

Mehiläisen MIELI kuntoon -malli pohjautuu työpaikalla sovittuun TYÖkuntoon-malliin ja varmistaa, että kaikki osapuolet tuntevat velvollisuutensa ja oikeutensa mallin mukaisessa toiminnassa. Ennakoiva toiminta suuntautuu koko henkilöstöön parantaen sekä henkilökohtaisia että työhön liittyviä mahdollisuuksia välttää mielenterveysongelmia. Jos työkyky on uhattuna, oikea-aikaisella sairaanhoidolla voidaan käynnistää tehokkaat hoidolliset ja kuntouttavat toimenpiteet työn muokkaamiseksi sopivammaksi. Mikäli oireet jäävät pysyviksi, voidaan hyödyntää ammatillisen kuntoutuksen keinoja omalla työpaikalla tai etsiä mahdollisuuksia jäljellä olevan työkyvyn käyttämiseen muissa tehtävissä.

MIELI kuntoon -mallilla saadaan sairauspoissaoloprosentti alenemaan etenkin niillä työpaikoilla, joissa tilanne mielenterveysongelmien osalta on keskimääräistä huonompi. Yksittäisen työntekijän kannalta hyötynä on nopeampi kuntoutuminen, työstä syrjäytymisen estyminen ja työn kehittyminen tukemaan työssä suoriutumista. Esimiehet saavat puolestaan valmiuksia ja työkaluja käsitellä hankalia tilanteita rakentavasti ja työyhteisön ilmapiiriä parantavasti.