"Palvelusetelillä hoitoon nopeasti ja vaivattomasti"
Palveluseteli on tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kunnan oman toiminnan ja ostopalvelujen rinnalla.
Palveluseteli tarkoittaa kunnan sitoumusta maksaa yksityisestä palvelusta tietty kunnan määrittämä osuus kustannuksistasi. Palveluseteli ei siis nimestään huolimatta ole rahallinen etuus samalla tavalla kuin lounasseteli. Sitä ei siis voi esimerkiksi siirtää toisen henkilön käytettäväksi. Se on yksi kunnan tapa järjestää kuntalaisille kuuluvia palveluita. Palveluseteli voi näyttää painetulta seteliltä, se voi olla sähköinen kortti tai pelkkä viranomaispäätös.
Palveluseteleiden käyttö on yleistymässä ja niiden käyttötavat laajenevat. Käytössä on esimerkiksi palveluasumisen, terveyspalveluiden, kotihoidon, omaishoidon ja kotisairaanhoidon palveluseteleitä. Monissa kunnissa yksityisten palveluiden kysyntää on lisännyt mahdollisuus hyödyntää kunnan palveluseteleitä.
Palvelusetelin arvo vaihtelee kunnittain. Palveluseteli voi olla kaikille käyttäjille samansuuruinen tai sen arvo voi riippua tuloistasi.
Palvelusetelin avulla voit itse tai omaisen avulla valita yksityisen palveluntuottajan. Voit siis esimerkiksi etsiä sopivan sairaalan tai fysikaalisen hoitolaitoksen ja ostaa palvelusetelillä tiettyyn hintaan leikkkauspalveluista tai jumppaa. Kotikuntasi pitää luetteloa hyväksymistään palveluntuottajista. Niiden hintojen pitää olla myös julkisesti saatavilla.
Oma maksuosuutesi (laissa nimellä ”omavastuuosuus”) vaihtelee riippuen siitä, kenet olet valinnut palvelun tuottajaksesi. Palveluseteliin on painettu maksuosuutesi niissä eri paikoissa, joista voit palvelun hankkia. Oma maksuosuutesi kuuluu myös niihin maksuihin, jotka lasketaan mukaan henkilökohtaista maksukattoa laskettaessa. Jos käyntisi yhteydessä sovit hankkivasi muitakin palveluita, kuin mitä seteliin on kirjoitettu, joudut maksamaan niiden kustannukset kokonaisuudessaan itse.
Lain mukaan asiakkaalla ei ole oikeutta saada sairausvakuutuskorvausta omavastuuosuuteen. Matkakustannuksista voi kuitenkin saada korvausta siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään. Jos hankit käynnilläsi muitakin palveluja kuin mitä palveluseteliin on kirjoitettu, voit luonnollisesti näiden palvelusetelin yli menevien palvelujen osuuteen saada sairausvakuutuskorvauksen.
Palveluseteliä koskevan lain mukaan setelin käyttäminen on vapaaehtoista. Jos et halua käyttää palveluseteliä, voit sen sijaan vaatia vastaavaa julkista palvelua.
Kaupunki on hyväksynyt yritykset, joista voit palvelua setelillä saada. Hyväksyntä on tehty palvelun hinnan ja laadun perusteella. Kaikki hyväksytyt palvelun tuottajat ovat kunnan valitsemia ja luotettavia palveluntuottajia. Voit valita palvelun tuottajan itse. Valintaperusteena voit käyttää esimerkiksi omaa maksuosuuttasi ja mennä paikkaan, jonne pääset halvimmalla. Voit valita paikan myös sillä perusteella, ketkä erikoislääkärit siellä toimivat. Voit myös selvittää jonon pituuden eri yrityksissä ja valita paikan sillä perusteella. Yleensä julkisella sektorilla ei ole yleensä mahdollista tarjota yhtä lyhyitä jonoaikoja.
Palveluseteli annetaan Sinulle terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla tai kaupungin jonkun muun viranomaisen toimesta tai se lähetetään Sinulle postissa kotiin. Yleensä setelin kääntöpuolella on tiivistelmä näistä ohjeista. Valittuasi jatkotutkimusten tai hoitojen paikan soitat palvelusetelissä olevaan ajanvarausnumeroon ja varaat itsellesi sopivan ajan. Jos palveluseteli tarjoaa mahdollisuutta internetin kautta tapahtuvaan ajanvaraukseen, voit tietysti käyttää myös sitä.
Kun menet varaamallesi vastaanotolle, muista ottaa mukaan palveluseteli sekä käyntiä varten Sinulle terveyskeskuksesta/sosiaalitoimistosta annettu/lähetetty lähete ja muut Sinulle käyntiä varten annetut aineistot,kuten sydänfilmit ja röntgenkuvat ja muut potilastiedot. Ilman palveluseteliä joudut maksamaan yksityislääkärin vastaanottokäynnin tai hoidon hinnan kokonaisuudessaan.