Yrityksille ja yhteisöille osionosto
Innovatiivisuutta palveluihin ja lisäarvoa asiakkaalle.

Innovatiivisuutta palveluihin ja lisäarvoa asiakkaalle

Kuntapalvelut - julkisen sektorin yhteistyökumppani

Kuntapalveluiden asiakkainamme ovat kunnat, kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit. Tarjoamme monipuolisia palveluita terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Yksikkömme toimivat Mehiläinen-, Carema- ja Leivoyhtiöt -tuotemerkkien alla.

Mehiläinen Kuntapalveluiden tunnuslauseena on innovatiivinen palvelutuotanto ja lisäarvoa asiakkaalle. Teemme tavallisesti yhteistyötä asiakkaidemme kanssa tilanteissa, joissa haetaan kustannussäästöjä. Kestävällä pohjalla oleviin säästöihin päästään harvoin pelkillä hallinnollisilla päätöksillä vähentää resursseja. Kestävän kehityksen säästöt syntyvät siitä, että asiat ajatellaan ja toteutetaan uudella tavalla. Tätä tekee Mehiläinen Kuntapalvelut. Olemme myös auttamassa, kun asiakkaillamme on pulaa resursseista esimerkiksi henkilöstön vaikea saatavuus. Meidän tehtävämme on löytää oikeat henkilöt oikeisiin paikkoihin ja sitä kautta varmistaa palveluiden saatavuus.

Monipuolisia palveluita ja syvällistä kumppanuutta

Palveluyksikkömme eri puolilla Suomea tuottavat hyvin monipuolisia palveluita. Terveydenhuollossa vastuullamme on esimerkiksi kunnan kanssa yhteisesti sovitun väestövastuualueen perusterveydenhuollon palvelut avohoidon sairaanhoidosta koulu-, neuvola- ja suun terveydenhuollon palveluihin. Vastaamme myös kokonaisvaltaisesti kunnan kotihoidon ja kotisairaanhoidon palveluista. Tarjoamme myös Mehiläisen sairaaloiden ja lääkärikeskusten osaamista kunnille, kuntayhtymille ja sairaanhoitopiireille. Tuotamme korkealaatuisia palveluita nopeasti ja joustavasti huomioiden paikalliset tarpeet. Yhteistyömme julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä perustuu pitkäjänteiseen kumppanuuteen ja yhdessä sovittuihin tavoitteisiin, joiden toteutumista seurataan säännöllisesti.

Ikääntyvän väestön palveluissa tarjoamme asumispalveluita yhteisesti sovitun hoitomitoituksen mukaisesti. Yksi yksikkö voi keskittyä joko yhden kunnan asukkaisiin tai yksikössä voi olla myös useamman kunnan asukkaita. Jokaiselle yksiköidemme asukkaalle laaditaan henkilökohtainen palvelu- ja hoitosuunnitelma, jota asukkaan omahoitajan johdolla käsitellään säännöllisesti yhdessä asukkaan, kunnan edustajien ja omaisten kanssa.

Mielenterveyskuntoutustyössä uusimpana alueena pyrimme vastaamaan tämän ajan nuorten aikuisten haasteisiin, joissa syrjäytyminen ja ammatillisen kouluttautumisen loppuunsaattaminen ovat keskeisiä teemoja. Yksiköissä yhteistyömallit hiotaan kiinteässä yhteistyössä kunnan sosiaalityöntekijöiden, mielenterveystoimiston ja sairaanhoitopiirien edustajien kanssa. Tällä varmistetaan, että jokainen kuntoutuva asukas saa tarpeisiinsa vastaavaa hoitoa. Kiinteällä tilaaja-tuottaja-yhteistyöllä varmistetaan myös se, että palveluista syntyvät kustannukset pysyvät hallinnassa.

Lastensuojeluyksikkömme toimivat ympäri Suomea tarjoten lastensuojelun peruspalvelut kaiken ikäisille lapsille ja nuorille. Yksiköistämme kolme ovat erityisyksikköjä, joissa painotus on psykiatrisissa palveluissa sellaisilla lapsilla ja nuorilla, joita tuetaan lastensuojelullisin toimin. Yksiköiden toiminta perustuu erittäin tiiviiseen yhteistyöhön kuntien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen kanssa.

Lastenpsykiatrian palveluissa yhteistyökumppanina ovat sairaanhoitopiirit ja sairaalamme toimii kiinteänä osana sairaanhoitopiirien hoitoketjua.

Henkilöstövuokrauspalveluiden tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaina toimivat kunnat ja sairaanhoitopiirit ja toiminnan tukipilarina toimivat osaajat. Julkisen sektorin asiakkaille pystymme valtakunnallisen toimipaikkaverkostomme avulla järjestämään osaajia tilanteessa, jossa rekrytointi on haasteellista tai resurssien tarve on tilapäistä. Erityisosaamistamme on muun muassa erikoissairaanhoidon ostopalvelut. Osaajille pystymme järjestämään mielenkiintoisia työtehtäviä terveys- ja sosiaalipalveluiden ytimessä kunkin tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja kerromme lisää:

Terveydenhuollon ratkaisut

Liiketoimintajohtaja Teemu Annala, p. 040 533 7568
teemu.annala(at)mehilainen.fi

Yhteyspäällikkö Marja Heikkinen, p. 040 749 4858
marja.heikkinen(at)mehilainen.fi

Lastensuojelu- ja lasten ja nuorten psykiatriset palvelut

Sektorijohtaja Markus Jussila, p. 050 346 7570
markus.jussila(at)mehilainen.fi

Kasvatuksellinen johtaja Matti Kauppi, p. 050 404 5144
matti.kauppi(at)mehilainen.fi

Mielenterveyskuntoutus- ja ikääntyvän väestön palvelut

Sektorijohtaja Petri Kokkonen, p. 050 3100 432
petri.kokkonen(at)mehilainen.fi

Ikääntyneiden palveluiden sektorijohtaja Petri Luukkonen, p.0400 424 689
petri.luukkonen(at)mehilainen.fi

Mielenterveyspalveluiden sektorijohtaja  Raija Saari, p. 050 599 5622
raija.saari(at)mehilainen.fi

Henkilöstövuokraus ja erikoissairaanhoidon ostopalvelut

Liiketoimintajohtaja Teemu Annala, p. 040 533 7568
teemu.annala(at)mehilainen.fi